Tämä päivitys on vain yksi viesti verkossa. Get it?

Isosetäni kertoi aikoinaan legendan esineistä, jotka valmistettiin kasasta vaaleita lehtiä käärittynä vähän vankempiin lehtiin. Näillä lehdillä oli erilaisia kuvia ja merkkejä, joita tuijottamalla saattoi taianomaisesti viisastua. Voiko olla, että tällainen myyttinen esine on nyt edessäni?

Kirja ei varsinaisesti sisällöltään ole huono. Siitä löytyy mielestäni ihan hyviä periaatteita viestintään ja ajatukset ovat suurimmaksi osaksi hyviä.

Kirjan ongelmana on enemmänkin sen ajoittainen kankeus. Asiat ovat välillä selitetty liian hankalasti. Pieni lisävärikään ei tekisi huonoa sisällölle ja tekisi lukemisesta vähän miellyttävämpää.

Vaikka itse pidän Wikipediaa loistavana asiana enkä tahdo antagonisoida sitä, oli minusta kumminkin melko outoa, että kirja käsittelee blogit n. kahden sivun lainauksella Wikipediasta.

Suurimpana ongelmana kumminkin on kirjan ikä. Internet ja sen kautta toimiva viestintä ovat muuttuneet paljon vuodesta 2007. Sosiaalinen media oli Suomessa silloin vasta lapsenkengissään. Internet ja se millä tavalla käytämme sitä muuttuu vähän väliä (okei.. porno, kissan- ja koiranpennut ja pizza tulevat aina olemaan listahittejä). Seitsemän vuotta on aivan liian pitkä aika.

Ja lopetetaan taas työkalulla. Ja kuten viimeeksi lupasin tällä kertaa on luvassa sydäntäriipivä tarina.

Kyse on tästä monitoimityökalusta. Menetin biologisen Leathermanini eräällä intin leirillä. Täyttääkseni aukon sydämessäni adoptoin tällaisen lahjaksi saamani ghettotyökalun. Ikävä kyllä tällä työkalulla on vakava huumeongelma ja se sylkee naamalleni, jos tarvitsen sen apua jossain. Uskon myös vakavasti, että se on koittanut tappaa tai ainakin vahingoittaa minua. Suhteemme ei ole hyvä ja viha on molemminpuoleista.

Suck my coffee!

Koska en ole vielä onnistunut formuloimaan (isot sanat, viisas mies) tarpeeksi ajatuksia Viesti verkossa -kirjasta blogin täytteeksi ja koska minulta kysytään viikottain tuhansia kertoja kahvinkeittotottumuksistani, päätin aloittaa tämän viikon täytebloggauksella kahvisnobeilustani.

Kuten jotkut saattavat tietää, olen suuri kahvin ystävä. En juo kovin paljoa kahvia (n. 2 kuppia päivässä + koulussa "nautitut" satunnaiset mukilliset automaattikahvia (jos automaatti suostuu toimimaan...)), mutta nautin kahvin mausta ja sen keittämisestä. Haluan, että kahvini maistuu mahdollisimman hyvälle ja siksi kulutan rahaa sen eteen ja teen jokaista kahvikupillista varten enemmän työtä kuin tavallinen rahvas Moccamasterinsa kanssa. Käyn siis tässä päivityksessä läpi kahvinkeittoprosessini. Niinkuin se jotain kiinnostaisi, mutta aika sama minulle.

Heti alkuun tärkein asia, jolla kahvista saadaan paremman makuista: pavut. En harrasta valmiiksi jauhettua kahvia vaan ostan kahvini kokonaisina papuina ja jauhan pavut jokaista kupillista varten juuri ennen kuin keitän kahvin. Papuina kahvi säilyttää makunsa huomattavasti pidempään kuin jauhettuna ja makuero on kuin yö ja päivä. En ole rasisti, mutta itse pidän vaalea- tai keskipaahdosta enemmän kuin tummapaahdosta, koska vaaleassa paahdossa maistuu itse kahvi enemmän. Mutta tiedän mitä aiotte sanoa. "Jauhat kahvin itse. Ei se niin kummallista ole." Hah, this isn't even my final form...

Seuraavaksi päästään itse keittovälineisiin. Ylläolevassa kuvassa on tärkeimmät välineet. Vasemmalta oikealle: kahvikuppi (äärimmäisen hyödyllinen), Kone Coffee Filter ja viimeisenä Hario V60. Kyllä, se on metallinen suodatin eli kartionmuotoinen pala metallia, jossa on noin 3 gaziljoonaa pientä reikää. Kone siis menee V60:n sisään ja V60 asetetaan kahvikupin päälle, jotta kahvi valuu suoraan kuppiin. Ja lopuksi koko rakennelma menee keittövaa'an päälle, jotta tiedän kuinka paljon minun täytyy kaataa vettä, että saan kahvin-vesi -suhteen oikeaksi. Jokaista grammaa kahvia kohden kuuluisi kaataa 17 grammaa vettä.

Seuraava osa prosessia on keittää vettä vedenkeittimellä ja jauhaa kahvi juuri ennen kuin vesi alkaa kiehua. Veden pitäisi jäähtyä hieman ennen kuin sen kaataa kahvin päälle, muuten kahvi saattaa menettää makua. Kahvi olisi hyvä saada "kukkimaan" eli kaataa tarpeeksi vettä, että kahvista tulee märkää (muttei uivaa) ja odottaa hetki. Tämä vapauttaa hiilidioksidia poroista ja auttaa kahvia saamaan paremman maun. Tämän jälkeen on jäljellä vain veden lisääminen hiljakseen, kunnes tarvittava määrä on saatu täyteen.

Hot action shot!

Lopuksi tyhjennän suodattimen poroista roskiin ja huuhdon sen sekä V60:n. Koko prosessi vie vähän alle 10 minuuttia ja lopputuloksena on parasta kahvia mitä olen juonut. Mutta mikä tästä tekee parasta? Kone-suodattimen ansiosta kahviin ei tule paperisuodattimen makua ja toisin kuin paperisuodatin, Kone päästää kahvin öljyt kuppiin:

Tämä on tärkeää

Metallisuodattimen kanssa on toki omat vaaransa. Jos vettä kaataa liian voimakkaasti, tulee kahviin helposti paljon sakkaa, joka ei ole kupin pohjalla kovin miellyttävää. Mutta kärsivällisesti kaataen äärimmäisyyksiin harjaantuneilla kaatolihaksillani, sakka ei ole ongelma.

Pahoittelen, tällä kertaa olen ottanut aiheen lähes vakavasti.
Ei työkalua tällä kertaa. Tässä on ollut jo ihan tarpeeksi. Asiaan palataan taas ensi kerralla koskettavalla tarinalla. Don't miss it.

Mistä lähtien minulla on ollut blogi?

Millä saavuttaa tuo kaikkien tavoittelema internet-kuuluisuuden Nirvana? Ei ainakaan sillä tavalla, että unohtaa tehdä uutta blogipäivitystä ajallaan. Tämähän ei tapahtunut minulle, vaan halusin vain johtaa esimerkillä.


Blogin takana kuuluisi olla persoona. Kirjoittajan täytyy tulla esille ihmisenä ja lukijoiden täytyy saada edes jonkinlainen kontakti häneen. Kunhan kirjoittajan tyyli on mielenkiintoinen, voi blogia lukea oikeastaan mistä tahansa aiheesta. Toki blogin aiheellakin on väliä. Ei kukaan suostu lukemaan blogia maton alta löytyneistä "aarteista". Tai... Ehkä... En tuomitse. Saatte tehdä ihan mitä itse haluatte.

Hmm... Jep. En näe itselläni tulevaisuutta tällä alalla.

Jos tarkoituksenani olisi pitää julkista blogia ja hankkia mahdollisimman paljon lukijoita, en kirjoittaisi blogiani suomeksi vaan englanniksi. Tämä ei tietenkään tekisi minusta mielenkiintoisempaa ihmistä, mutta haulikkotaktiikka toimii paremmin suuremmalla yleisöllä.

Viimeisenä ja ehkä tärkeimpänä tarvitaan tuuria. Paljon, paljon tuuria. Tähtien ja planeettojen kuuluu olla oikeassa asennossa. Blogi voi olla vaikka kuinka hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoisista aiheista, mutta se ei välttämättä ole kuuluisa, jos se ei vain ole osunut ihmisten silmään. Ikävä kyllä, tuuri on melko kallista tänä päivänä.

Oxfordin ja Harvardin yliopístot tekivät yhteistutkimuksen vuonna 2007 internet-kuuluisuudesta. Tutkimukseen käytettiin 3 miljoonaa parhaimpia verorahoja ja tutkimus osoitti, että keksin asioita päästäni ja voitte jättää puheeni huomioimatta.

Tämä kaikki voidaan myös unohtaa, ja mainetta voi haalia tekemällä blogin kissan- ja koiranpennuista. Puhutaan kumminkin internetistä.

Lopuksi. Viimekertaisen vasarakuvan saaman suosion ansiosta tarjoan teille sen toisen työkalun, joka kotoani löytyy. Enter the kuusiokoloavain. Oh, mama...

T-minus 6 tuntia 11 minuuttia herätykseen. Taidan katsoa vielä vähän Game of Thronesia.