Millä saavuttaa tuo kaikkien tavoittelema internet-kuuluisuuden
Nirvana? Ei ainakaan sillä tavalla, että unohtaa tehdä uutta
blogipäivitystä ajallaan. Tämähän ei tapahtunut minulle, vaan
halusin vain johtaa esimerkillä.
Blogin takana kuuluisi olla persoona. Kirjoittajan täytyy tulla
esille ihmisenä ja lukijoiden täytyy saada edes jonkinlainen
kontakti häneen. Kunhan kirjoittajan tyyli on mielenkiintoinen, voi
blogia lukea oikeastaan mistä tahansa aiheesta. Toki blogin
aiheellakin on väliä. Ei kukaan suostu lukemaan blogia maton alta löytyneistä "aarteista". Tai...
Ehkä... En tuomitse. Saatte tehdä ihan mitä itse haluatte.
Hmm... Jep. En näe itselläni tulevaisuutta tällä alalla.
Jos tarkoituksenani olisi pitää julkista blogia ja hankkia mahdollisimman paljon lukijoita, en kirjoittaisi blogiani suomeksi vaan englanniksi. Tämä ei tietenkään tekisi minusta mielenkiintoisempaa ihmistä, mutta haulikkotaktiikka toimii paremmin suuremmalla yleisöllä.
Viimeisenä ja ehkä tärkeimpänä tarvitaan tuuria. Paljon, paljon tuuria. Tähtien ja planeettojen kuuluu olla oikeassa asennossa. Blogi voi olla vaikka kuinka hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoisista aiheista, mutta se ei välttämättä ole kuuluisa, jos se ei vain ole osunut ihmisten silmään. Ikävä kyllä, tuuri on melko kallista tänä päivänä.
Oxfordin ja Harvardin yliopístot tekivät yhteistutkimuksen vuonna 2007 internet-kuuluisuudesta. Tutkimukseen käytettiin 3 miljoonaa parhaimpia verorahoja ja tutkimus osoitti, että keksin asioita päästäni ja voitte jättää puheeni huomioimatta.
Tämä kaikki voidaan myös unohtaa, ja mainetta voi haalia tekemällä blogin kissan- ja koiranpennuista. Puhutaan kumminkin internetistä.
Lopuksi. Viimekertaisen vasarakuvan saaman suosion ansiosta tarjoan teille sen toisen työkalun, joka kotoani löytyy. Enter the kuusiokoloavain. Oh, mama...
T-minus 6 tuntia 11 minuuttia herätykseen. Taidan katsoa vielä vähän Game of Thronesia.
Kuten sanoit, internetissä mikä tahansa voi muuttua megasuosituksi yhdessä yössä. Mitään oikeaa ja helppoa keinoa kuuluisuuteen ei siis ole eikä tule.
VastaaPoistaP.S. Voitko laittaa seuraavaan päivitykseen kuvan rautasahasta?
Häpeäkseni joudun myöntämään, että en omista rautasahaa, mutta teen parhaani löytääkseni rautasahan arvoa vastaavan esineen.
PoistaCool! Miksei minun mattoni alta löydy ikinä mitään noin siistiä aarretta? :(
VastaaPoistaдробовик(haulikko), молоток(vasara), ножовка(rautasaha). Kuusiokoloavainta ei Google-kääntäjä valitettavasti tuntenut mutten ole niin varma kolmesta ensimmäisestäkään enää, sillä kokeilin noita suomen monikkomuodoista vaihtumaan venäjän monikoiksi.
VastaaPoistaOn se kyllä totta, että myös tuurista voi olla kiinni blogin löytyminen. Oon välillä itse selaillu blogeja ja löytäny hienoja blogeja, joilla ei kuitenkaan ole lukijoita. P.s. mielenkiintoisia kuvia! :-D
VastaaPoistaNiin kuin muutenkin kuuluisuudessa, toisinaan joku voi nousta lähes yhdessä yössä tuntemattomasta kaikkien tuntemaksi henkilöksi. Toinen taas voi tehdä vuosikausia laadukasta ja pitkäjänteistä työtä ja olla silti kohtalaisen tuntematon. Kyse on vain tuurista, ja siitä että sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näin on myös bloggaamisessa.
VastaaPoistaKurkkupurkki kaikkialla. Blogin aihe. Done.
VastaaPoistaOudot asiat keräävät huomiota ja saavat lukioita. Miksi ihmiset seuraavat hulluja ja hiemän sekavia aasialaisia: koska ne ovat vieraita ja kiinnostavia. Siellä kun menestyy kaikki täällä oudolta tuntuva. Voisit kirjoittaa vaikka novelleja säteilevän perunamiehen tarinoisa :)