keskiviikko 14. toukokuuta 2014

It has been a privilege blogging with you

Se olisi siinä, ladies and jellyspoons. Viimeistä viedään.

En tiedä jäinkö kaipaamaan oikeastaan mitään kurssilta. Tahti oli hyvä ja tekemistä oli riittävästi. Kurssi olisi voinut minusta ehkä kestää kauemminkin. Aluksi kuvittelin, että blogin kirjoittaminen sujuisi vaivatta ja nopeasti, mutta nopeasti tulikin huomattua että päivityksiin kuluukin helposti enemmänkin aikaa. Ja sitten pitäisi vielä onnistua kirjoittamaan jotain viisasta ja syvällistä. Tai ainakin vaikuttaa viisaalta. En tosin tiedä olenko kehittynyt kirjoittajana aloittamisen jälkeen, mutta siltä ei ainakaan tunnu. Kaikin puolin minulle jäi kumminkin postiivinen olo kurssista.

"Kesäinen" kuva takapihalta tuomaan hieman väriä
Itse olisin voinut panostaa blogin kirjoittamiseen vähän enemmän. Etenkin aikataulun puolesta. Monet päivitykset valmistuivat yömyöhään ja "juuri aikataulussa" tai sitten hieman myöhässä. Tätäkin päivitystä kirjoittaessa mieleeni nousee kysymys "miksi en nyt lue ja harjoittele venäjän tenttiin, joka on muutaman tunnin päästä?" Se on hyvä kysymys, johon ei ole hyvää vastausta. Ehkä haluan elää vaarallisesti.

Vaikka blogi onkin valmis, riittää vielä hommaa. Muutama tentti pitäisi sykkiä ja kirjareferaatti vaatii vielä viimeistelyä. Dark Souls II on myös loppusuoralla. Tuntuu, että kaikki vetävät viimeisiään. Ehkä tämä on se tapa, jolla maailma loppuu.

Mietin hetken, että jatkaisin blogin kirjoittamista omasta vapaasta tahdostani. Todennäköisesti en jatkaisi tätä blogia vaan aloittaisin uuden puhtaalta pöydältä. Saa nähdä miten aika ja innostus riittää. Jossain vaiheessa varmaankin aloitan edes jollain raapasulla, mutta se jää tulevaisuuden murheeksi. Kunnes se aika koittaa.


3 kommenttia:

  1. Eniten jäin kaipaamaan ohjausta ja kritiikkiä blogikirjoittamisen kehittämiseksi. Ainoa "kehitys", mikä tapahtui oli sama mikä tapahtui jo lukion luovan kirjoittamisen kurssilla: kirjoittaminen lähtee helpommin liikkeelle ja on helpompaa.

    PS. Dark Souls ei ole koskaan loppusuoralla (voit aina tehdä haasteita ;P) ja hyvää kesää kautta maailmanloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Kuten Teemu sanoikin, ohjaus ja kritiikki olisi ollut tervetullutta kurssin _aikana_. Mitenkäs muuten me voimme oppia?

    P.S. Näin Baben elokuvissa vuonna 1996 ja se oli hirveää.

    VastaaPoista
  3. Hauskaa huomata, että muillakin on samanlaisia ajatuksia blogin kirjoittamisesta, enkä ollutkaan ainoa, joka käytti tunteja yhden postauksen kirjoittamiseen. Ja miksi se inspiraatio blogin kirjoittamiseen iskee aina keskellä yötä, tai vaihtoehtoisesti, kun pitäisi tehdä jotain muuta?

    VastaaPoista